”Hän tilasi taksit ja etsi vapaat tuolit ja takasi naisensa viihtyvyyden. Homobaareihin hän vei minut jonojen ohitse ja esitteli kaikille. Naisten bileissä tanssimme hitaita ja hän hengitti jälleen ilmaa niskastani. Se oli täydellistä.” (s. 12)
- Tekijä: Sofi Oksanen
- Julkaisuvuosi: 2005
- Kustantaja: WSOY
- Sivut: 231
- Genre: Kotimainen kaunokirjallisuus
Nimetön minäkertoja muuttaa 19-vuotiaana vuosituhannen vaihteessa Helsinkiin. Naisten suhteen kokematon nainen rakastuu nopeasti itseään kymmenen vuotta vanhempaan Pikiin, kaupungin cooleimpaan lesboon.
Sofi Oksasen kirjoittama Baby Jane julkaistiin vuonna 2005. Siitä tuli yksi suomalaisen lesbokirjallisuuden tunnetuimmista ja vaikuttavimmista romaaneista. Kirjan pohjalta sovitettiin myöhemmin ooppera ja elokuva.
Minulle teos tuli tutuksi yläasteikäisenä. Tiedän siis etukäteen, että kansien avaaminen on vähän kuin asettelisi itsensä vapaaehtoisesti lihasilppuriin. Palaan kuitenkin nyt kirjan pariin nähdäkseni, miten teos on kahdessakymmenessä vuodessa vanhentunut ja miten se vaikutti omaan käsitykseeni lesboudesta.
Lesbona 2000-luvun alussa
“Hän oli maannut viidenkymmenen viiden naisen kanssa ennen minua ja varastanut autoja ja diilannut spiidiä. Hänellä oli tatuointeja ja lävistyksiä ja hän kuunteli Mustaa Paraatia ja Lords of the new Churchia. Hänen maihareissaan oli punaiset nauhat ja hän poltti Cameleita.” (s. 1)
Kävimme keskustelua Kulttuurilesbojen toimituksessa artikkelia varten. T sanoo, ettei pysty lukemaan kirjaa uudestaan sen tuottamien graafisten mielikuvien takia, jotka edelleen 20 vuotta myöhemmin kummittelevat hänen mielessään. Alaikäisenä teosta lainatessaan kirjastotyöntekijä kysyi häneltä huolestuneena: ”Oletko ihan varma, että haluat lukea tämän? Se on aika raju.” T:lle jäi aikanaan mysteeriksi, oliko työntekijä huolestunut kirjan lesboteemasta vai muista aiheista.
Minulle Baby Jane oli ensimmäinen lukemani romaani, jonka pääosassa oli lesbohahmoja ja joka kuvasi suomalaista lesbokulttuuria. Omaa käsitystäni lesboudesta muovasivat tuolloin voimakkaasti L-koodin lisäksi juuri Baby Jane. Siihen aikaan cooleimmat lesbot vaikuttivat pitävän juuri näistä teoksista, ainakin niin minä luulin, mutta en oikeastaan tuntenut ketään avoimesti vähemmistöä edustavaa naista: kaiken tietoni kuulin ohimennen tai löysin internetistä. Toivoin silloin löytäväni teoksen, joka sanoittaisi oman kokemukseni naiseudesta ja antaisi hetkeksi suojaa kaikilta ympärilläni pyöriviltä heteroilta.
2000-luvun alun näkyvimmät julkiset lesbokuvaukset olivat Suomessa melko kapeita ja muistuttivat Pikiä: päihderiippuvainen, mielenterveysongelmien kanssa kamppaileva maskuliininen nainen siilitukassa, maihareissa ja reisitaskuhousuissa, eräänlainen kalliolainen versio L-koodin Shanesta. Biseksuaaleista itselleni muodostunut kuva oli puolestaan minäkertojan kaltainen passiivinen femme. Sain sellaisen käsityksen silloin, että ollakseni naisten silmissä varteenotettava, minun tulisi näyttää tietynlaiselta – vähintään pitäisi leikata hiukset lyhyeksi. Näkyvät lesbosuhteet painottuivat usein masc–femme-pareihin, minkä koin yksipuolisena. Lesbokuvaukset vahvistivat ajatustani siitä, että minun olisi vaikea löytää rakkautta.
Lukukokemus ennen ja nyt
Baby Jane on Oksaselle tyypilliseen tapaan aavemaisen hyvin kirjoitettu ja intensiivinen, mutta tarkasti kasattu romaani. Lauseet vierivät eteenpäin ja riuhtaisevat lukijan väkisin mukaansa. Oksasen groteskit tyylikeinot koen lukijana kuitenkin ennemmin etäännyttäviksi kuin itse aihetta syventäviksi. Parisuhdeväkivalta, itsemurha ja seksityö eivät ole teemoina helpoimpia. Kirjaa lukiessa tekee mieli hyppiä pahimpien kohtien yli ja lopulta kieltää kaikki tapahtumat.
Yllätyin, miten pahalta kirja edelleen tuntuu, mutta eri perspektiivistä kuin ennen. Tällä kertaa naispari näyttää vain yhdeltä kuvaukselta muiden joukossa eikä kauhuskenaarioilta omasta tulevaisuudestani.
Pikin elämäntyyli vaikutti aikanaan kirjassa melkein tavoiteltavalta. Ajattelin, että alkoholi ja mielenterveysongelmat jollain tavalla korreloivat positiivisesti hänen suosionsa kanssa. Tällä kertaa kirjaa lukiessa tunsin lähinnä sääliä Pikiä kohtaan. Itselleni jäi epäselväksi, miksi vakavien päihde- ja mielenterveysongelmien kanssa kamppaileva Piki on niin suosittu.
Toksinen lesbosuhde
Ikäero korostaa naisten välille muodostuvaa valta-asetelmaa. 19-vuotias kokematon nainen ja 29-vuotias kokenut nainen eivät ole tasavertaisia parisuhteessa. Suhteessa on läpi romaanin aistittavissa minäkertojan osalta nuoren ihmisen melankoliaa ja rakkauden kohteen jalustalle nostamista. Piki puolestaan on manipuloiva ja henkisesti väkivaltainen. Hän johdattelee minäkertojan ryhtymään seksityöhön.
“… tyhmäähän se olisi heittää tollanen taito menemään. Kuule, miehet on valmiita maksamaan hyvin suihinotosta. Eikä tota suuta tarvitsisi mainostaa.” (s. 36)
Molemmat ovat vakavasti masentuneita. Pikin kohdalla paniikkihäiriö rajoittaa hänen elämäänsä entisestään ja eristää hänet sisätiloihin. Hahmojen persoonat liukenevat masennukseen ja paniikkihäiriöön – läpi teoksen mielenterveysongelmat dominoivat tapahtumia, ja psykologinen ahdistus heittää kirjan maailman ylle päättymättömän varjon.
Koska Oksanen jättää paljon asioita lukijan tulkinnan varaan, monet keskeiset tapahtumat vaikuttavat tapahtuvan ilman syytä. Hahmojen toimintaa on vaikea ennustaa. Pieniä yksityiskohtia Pikin ja minäkertojan taustoista ripotellaan sinne tänne, mutta kokonaisuutena hahmojen taustat jäävät piiloon eikä mielenterveysongelmia selitetä menneisyydellä. Lukukokemus tuntuu siltä kuin verhot avautuisivat hetkeksi keskelle henkilöiden kriisiä ja sulkeutuisivat sitten yhtä äkillisesti. Lukija jää yksin sen epämukavuuden kanssa, mitä tuli juuri nähneeksi. Epäluotettava kertoja ei helpota tulkintaa. Kirjaa lukiessa tekee jatkuvasti mieli ravistella päähenkilöitä takaisin todellisuuteen. He ovat uponneet syvälle omien huonovointisten seiniensä sisäpuolelle.
Baby Jane sisältää lesborakkaudenkohteen kuoleman sekä lesbosuhteen päättymisen heterosuhteeseen, siis nykypäivänä tulkittuna tyypillisiä vähemmistökuvauksen kliseitä. Naisten välinen suhde on kuitenkin romaanin normaali, tavoiteltava todellisuus ja heterosuhde vieras maailma, toisin kuin esimerkiksi Jen Beaginin Viileä vaaleassa, jossa heteroelämä nähdään ensisijaisena tavoitteena. Koin, että Baby Jane on kirjoitettu tunnistettavasta lesbonäkulmasta, toisin kuin Viileä vaalea. Juuri samaistuttavuuden takia teos oli minulle nuorena lesbona, omaa representaatiota etsiessäni, voimakkaasti vaikuttava lukukokemus.
“Kohta alkaisi keskustelu, johon jokainen osallistuisi aloittamalla lauseen joko ‘meillä töissä’ tai ‘mun mies’ tai ‘vaimoni’. Minulla ei olisi mitään sanottavaa. Enkä haluaisikaan, että minulla olisi, niihin keskusteluihin. Haluisin kylpyyn. Vaahtoon, joka muodostaisi kuplamuovin kaltaisen suojan kaikkia näitä heteroita vastaan.” (s. 214)
Kirjan merkitys
Baby Jane on mielestäni yksi merkittävimmistä teoksista suomalaisessa lesbokirjallisuudessa. Moni lesboteemainen romaani rakentui 2000-luvun alussa ja rakentuu yhä ennen kaikkea identiteetin ympärille, ja Baby Jane rikkoo tätä kaavaa, sillä seksuaalivähemmistöön kuuluminen ei ole romaanin pääaihe. Lisäksi kirjan hahmot ovat epämiellyttäviä, toksisia ja manipuloivia – he ovat yksilöitä eivätkä kaunisteltuja tai poliittisia vähemmistökuvauksia.
Näen teoksen sen kurjuudesta huolimatta eräänlaisena siirtymänä lesboteeman normalisoitumiseen. Baby Jane osoittaa, että sisältäpäin kuvattu lesbosuhde voi samaan aikaan olla myös kunnianhimoinen psykologinen romaani, joka vetoaa valtavirtaan. Vähemmistörepresentaatio on nykyään laajempaa, joten yksittäinen romaani ei enää kanna samanlaista painoa lesbokuvauksen osalta, kuten Baby Jane teki minulle aikanaan. Mielestäni kirja on parantunut ajan kuluessa juuri siksi, että sitä tulkitsee muiden teemojen kautta. Ne voivat koskettaa edelleen ketä tahansa.