”En tuntenut yhtään lesboa Ebban kavereiden lisäksi. Miten minä olisin sellaisissa olosuhteissa voinut olla yhtä vapaa kuin hän? Yhtä vahva ja itsevarma?”
Kotimainen romaani varttuneiden lesbojen elämästä Helsingin lesbopiireissä. Teos tarjoaa hyvänmielen yhteisöllisyyttä, lesbokommuunin suunnittelua ja jopa kosketuspintaa naisten väliseen polyamoriaan.
- Tekijä: Tiina Tuppurainen
- Julkaisuvuosi: 2023
- Kustantaja: Otava (Karisto)
- Sivumäärä: 197
- Genre: Kotimainen kirjallisuus
Aihe, jota ei voi ohittaa
Tällä kertaa suuntasin uutuudenkiiltävään Oulun keskuskirjasto Saareen hypistelemään kirjoja. TUP-osastolta mukaani tarttui teos, joka lupasi kertoa yli 70-vuotiaiden naisten rakkaudesta ja suunnitteilla olevasta lesbokommuunista. Koska minäkin olen lesbokartanoelämästä haaveileva nainen, niin olihan tämä kirja aivan pakko lukea.
Tiina Tuppuraisen kirjat ovat kotimaisen sateenkaarikirjallisuuden parhaimmistoa. Elvi ja Ebba seuraa kahden seniorilesbon elämää. Naiset tapaavat toisensa 25 vuoden jälkeen uudelleen ja päätyvät lähes U-Haul -hengessä muuttamaan samaan lesbokommuuniin. Teos on kaivattu lisä kotimaiseen LGBTQ-kirjallisuuteen, jossa yhteisöllinen elämäntyyli ja iäkkäiden naisten rakkaus jäävät usein näkymättömiin.
Kirjailijan journalistitausta välittyy kielessä ja pitää lukukokemuksen lukijaystävällisenä loppuun asti. Toteavat lauseet ja tiivis informaation välitys vievät tarinaa koukuttavasti eteenpäin. Rakenteellisesti kirja liikkuu menneisyyden ja nykyhetken välillä, ja kerronnan näkökulma vaihtelee Elvin ja Ebban kesken.
Yksinäisyys kaapin jatkeena
Elvi ja Ebba erosivat 25 vuotta sitten. Elvi eli vielä silloin tiukasti kaapissa, minkä vuoksi Ebba päätti lähteä sanaakaan sanomatta. Ebba ei halunnut kumppaninsa häpeän tarttuvan itseensä, vaikka hän rakastikin Elviä.
On hienoa, ettei Ebba lähtenyt pelastamaan Elviä, joka koki lesbouden iljettävänä, vaan valitsi oman hyvinvointinsa. Sellaisia tarinoita riittää, missä lesbohahmo jää tuhoavasti roikkumaan heteroelämässä kiinni olevaan naiseen. Ebba toteaakin kirjassa, että ystävät olivat se voima, joka piti hänet järjissään kaiken piilottelun ja itsensä kutistamisen keskellä. “Kaverini välillä naureskelivat sille, että leikin kotia heteronaisen kanssa.” Tässä tapauksessa kyseessä ei edes ole heteronainen, joten lähteminen tuntui Ebbasta varmasti vielä vaikeammalta. (Opetus: naisia ei voi pelastaa, mutta itsensä voi.) Elvin häpeä on kuitenkin ymmärrettävää, sillä se asettuu historialliseen kehykseen: hahmot ovat eläneet aikaa, jolloin homous luokiteltiin Suomessa sairaudeksi. On sitä vähemmästäkin tullut itsensä kaappiin tungettua.
Ebban jälkeen Elvi on elänyt yksin lähes erakkomaista elämää, hän ei kaipaa ketään eikä vaadi itselleen mitään. Elvin yksinäisyys ei tunnu luonteenomaiselta syrjäänvetäytymiseltä, vaan opitulta varovaisuudelta ja pidättyväisyydeltä. On helpompaa pitää muut kaukana kuin kohdata mahdolliset pettymykset tai kaapista ulos tuleminen. Häpeän tuoma yksinäisyys on Elvin kohdalla ehtinyt juurtua syvälle. Lukiessa pohdin usein, miten paljon Elvi olisi voinut kokea tuossa ajassa, jos olisi ollut vähän rohkeampi ja itselleen lempeä.
Arjen lohdullisuus
Kirjan vastaliike yksinäisyydelle on yhteisöllisyys ja arkinen yhdessäolo. On lähes radikaalia, kuinka vähän draamaa teos lopulta tarvitsee. Tarina etenee arkisten tapahtumien mukana. Naiset viettävät yhdessä illanistujaisia, joissa kuunnellaan Bikini Killin Rebel Girliä, haaveillaan lesbokommuunista ja jutellaan kasuaalisti ihmissuhteista. Juuri arkisuutta on raikasta lukea, sillä lesbokertomukset ovat usein dramaattisia ja asiat päättyvät huonosti, ikään kuin naisten välinen rakkaus ei kestäisi tavallista elämää. Kuvaukset siitä, miten vanhemmat queer-naiset juovat viiniä ja keskustelevat suhteistaan hyvässä hengessä, ovat tervetulleita. Ne tuntuvat mullistavilta juuri siksi, että ne ovat niin tavallisia, mutta harvoin esilletuotuja. Kirjan lämminhenkisyys kulminoituu juuri tähän: lesbouden ei tarvitse olla yksinäinen tie eikä elämä lopu keski-ikään. Yhteisön voi löytää yllättävistä paikoista.
Sateenkaarihistoria osana fiktiota
Elvi ja Ebba kietoo rakkaustarinan lomaan sateenkaariyhteisön historiaa. Historia ei näyttäydy pölyisenä, kieleen ja rakenteeseen punoutuvana seittinä, vaan elävänä osana henkilöhahmojen kokemusta. Eri sukupolvien sateenkaarielämät ja naisrakkauden evoluutio Suomessa tulevat näkyviin luontevasti osana tarinaa.
Tuppurainen on perehtynyt romaania varten SETA ry:n historiaan, mukaan lukien vaiheet, jolloin järjestön sisällä on eletty lesbovihamielisiä aikoja. Taustoitus ja huolellinen lähteiden koluaminen tuo teokseen painoa ja ansaitsee hatunnoston. On tärkeää, että sateenkaariyhteisöjen ja meitä edustavien järjestöjen sisäisiä jännitteitä ja kipukohtia nostetaan esiin myös kaunokirjallisuudessa.
Representaatio ja suhteet
Kirja tuntuu uudistavalta, vaikka se käsitteleekin lesbokirjallisuudelle tuttuja häpeän ja identiteetin pohdinnan teemoja. Identiteettikamppailua tasapainottavat kirjan monipuoliset hahmot, joilla on keskenään hyvinkin erilaisia taustoja ja tapoja olla suhteessa omaan seksuaalisuuteensa. Kaikille itsensä hyväksyminen ei tuota ongelmia. Tämä asettaa Elvin häpeän voimakkaaseen kontrastiin: kun muut hahmot ovat niin vahvoja ja varmoja oman seksuaalisuutensa kanssa, Elvin häpeä tuntuu lähes liioitellulta. Miten hän on onnistunut käpertymään niin pahasti kuoreensa? Suurin osa naisista yksinkertaisesti elää ja rakastaa omalla tavallaan, ilman että asia vaatii jatkuvaa hämmästelyä ja selittämistä — virkistävää!
Elvin menneisyyttä varjostavaa heterosuhdetta käsitellään maltillisesti. Tässä mielessä kirja on paatuneellekin lesbolukijalle ystävällinen: yllättäviä verkkokalvoille iskeytyviä heteroseksikohtauksia ei tarvitse pelätä.
Elvin ja Eban suhteen alkuasetelma on emotionaalisesti kiinnostava, mutta romanttinen nälkäni jää kaipaamaan hitaammin syvenevää romanssia. Naisten välinen suhde etenee heidän historiassaan olevien jännitteiden kautta. Jännite on hyvin rakennettu. Nopea muutto saman katon alle tuo kuitenkin kertomukseen kevyen, hieman romantisoidun sävyn.
Kirjassa käsitellään elähdyttävästi naisten välistä polyamoriaa. Hienoa, että tätäkin teemaa nostetaan esiin. Suhdemuoto palvelee kirjassa enimmäkseen draaman kaarta, olisin kaivannut sille enemmän emotionaalista painoarvoa ja syvempää narratiivia.
Mistä pidin eniten?
On harvinaista löytää näin monella tavalla samaistuttava tarina. Lesbokommuuni, tasapainoinen sateenkaariyhteisö ja naisten välinen polyamoria ovat aiheita, joita käsitellään harvoin kaunokirjallisuudessa. Kirja avasi maailman, josta en olisi halunnut tulla pois. Lukiessa tuntui kuin olisin löytänyt yhteisöni.
Naisten arki kommuunissa näyttäytyi itselleni kiinnostavimpana teemana. Kirjassa kuvattu yhteisöllinen elämä kuulostaa ihan omalta unelmalta. Lukiessa hymähtelin: ”Noin se oikeastikin menisi, jos kommuuniasumiseen ryhtyisi.” Toivon kovasti kirjalle jatko-osaa, joka keskittyisi pelkästään naisten arkeen lesbokommuunissa. Silloin hahmojen kehityskaarille jäisi enemmän tilaa syventyä. Olisi kiinnostavaa havainnoida, miten kommuunissa asuminen kehittyy pidemmällä aikavälillä.
Kulttuurilesbot 